News
Sijoitusguru kertoi yhtiön vuotuisessa yhtiökokouksessa, että hän luopuu toimitusjohtajuudesta tämän vuoden lopussa.
Jälkipörssissä tällä viikolla YIT, Bittium ja Inderes.
Huhtikuu on ollut perinteisesti Helsingin pörssin tuottavin kuukausi, mutta tänä vuonna Trump sotki kuviot. Analyytikko Ari ...
Kauppasota iski listautumisiin, mutta Markkinaraadissa riittää uskoa siihen, että ikkuna kyllä avautuu. Kysyimme salkunhoitajalta myös Finnairista, joka raportoi karmeasta tuloksesta.
Samsungin osake on historiaan nähden poikkeuksellisen halpa. Arvostuksella on mahdollista elpyä, jos yhtiö pääsee paremmin ...
Suomalainen Tiedeakatemia rahoittaa toimintansa 200 miljoonan euron sijoitusvarallisuudella. Mitä he ajattelevat ...
Toistaiseksi Helsingin pörssiin on saatu tänä vuonna kaksi uutta yhtiötä. Näin niitä arvioi salkunhoitaja Paavo Ahonen.
Petra van Hoeken, a member of the Board of Directors, has acquired in total 2,061 shares in Nordea Bank Abp according to a notification received under the Market Abuse Regulation. Aggregated ...
Terveysteknologiayhtiö Nightingale Health on nimittänyt uudeksi operatiiviseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi Janna ...
Wall Streetillä on meneillään vilkas viikko, kun suuryhtiöiden tulosten lisäksi saatiin tietoa työmarkkinoiden kehityksestä ...
Korko- ja valuuttamarkkinoilla pureskellaan Yhdysvaltojen työmarkkinalukuja sekä mahdollisia edistysaskeleita Kiinaa vastaan ...
Työmarkkinaraporttia odotettiin jännityksellä, sillä huhtikuun luvuissa näkyy merkkejä Donald Trumpin aloittamasta ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results